Geo-Work ennen ja nyt

Maatutkaluotausalan edelläkävijät, Risto Pollari ja Leevi Koponen perustivat Geo-Work Oy nimisen yrityksen jo vuonna 1986. Vahva ammattitaitoyhdistettynä innovatiiviseen otteeseen loi perustan uudelle infra-alan toimijalle.

Maatutkaluotauksen edelläkävijä Suomessa.

Yritys on ollut maatutkaluotauksen edelläkävijä Suomessa. 1990-luvulla Geo-Work Oy kehitti mm. maailmanlaajuisestikin ainutlaatuisen paperikoneen kivitelan särötutkimusmenetelmän, joka perustuu tutkan käyttöön.  Tänä päivänä maatutkaluotausta käytetään laajasti esimerkiksi vesihuoltolinjojen, kaava-alueiden, maa-ainesalueiden ja pohjavesialueiden tutkimuksissa.

Toimintaperiaatteemme

Toimintaperiaatteenamme on aina ollut ja on edelleen toimiminen asiakaslähtöisesti, joustavasti, kustannustehokkaasti ja pitkäjänteisesti.  Toimimme yhteistyössä laajan infra-alan toimijajoukon kanssa, mutta jokaisen asiakkaan kanssa yksilöllisesti ja luottamuksellisesti.

Laittamalla yleisimpiin internetin hakukoneisiin hakusanaksi ’maatutkaluotaus’, ensimmäiseksi maksamattomaksi tulokseksi tulee nämä kotisivumme – tämä olkoon yksi todiste ammattitaidostamme.