![]() ![]() |
|||
GEO-WORK OY - MAATUTKALUOTAUKSET AMMATTITAIDOLLA |
|||
|
|
Maatutkaluotaus on kustannustehokas tapa tehdä maaperätutkimuksia vaikka referenssikairauksia tulosten tarkistamiseksi tarvittaisiinkin. Luotausten jälkeen pystytään kairaukset kohdentamaan järkevästi ja kuitenkin lopputuloksena on jatkuva profiili. Tämä korostuu linjatyyppisissä (esim. vesihuoltolinjat, liikenneväylät) projekteissa, mutta myös alueellisissa (esim. kaava-alueet) töissä saadaan muodostettua nopeasti kattava yleiskuva. Oleellista maatutkaluotauksen hyödyntämisessä on, että ymmärretään, mitä tulokselta halutaan (esimerkiksi maksimaalista syvyysulottuvuutta vai tarkkaa erottelukykyä) ja mitä mahdollisia rajoitteita tutkaamiselle on. Maatutka on "kaikuluotain", jolla on mahdollista erottaa erilaisia maaperän kerroksia. Periaatteeltaan keksintö on vanha, mutta vasta 1980 luvulla kehitetty digitaalitekniikka toi laitteet tavallisen käyttäjän ulottuville. Suomi on ollut mukana kehityksen kärjessä alusta lähtien. Geo-Work Oy on keskittynyt maatutkaluotauksiin jo vuodesta 1986 eli yhtiöllämme on kokemusta alalta yli 20 vuotta. Tänä päivänä Geo-Work Oyllä on kolme kappaletta maatutkalaitteistoja (3kpl SIR-3000). Maatutka lähettää antenniyksikkönsä avulla lyhyitä (1-6 nanosekunnin pituisia) sähkömagneettisia pulsseja mitattavaan kohteeseen (maaperään, lattiaan jne). Nämä pulssit (sähköaallot) etenevät kohteen väliaineessa noin valon nopeudella, ja aina väliaineen sähköisesti muuttuvasta rajapinnasta osa lähetetystä aaltoenergiasta palautuu takaisin. Tämän takaisin palautuneen aaltoenergian voimakkuus (amplitudi) ja edestakaiseen matkaan kulunut aika (nanosekuntia) rekisteröidään tutkalaitteiston avulla. Kun koko tämä tapahtuma suoritetaan liikkeessä, saadaan rekisteröityä kohteesta poikkileikkaus kohtisuoraan antennin lähetyspintaa kohden. Vedettäessä siis antennia maalla, saadaan maaperän kerrosjärjestyksestä maatutkan informaatioon perustuva pituusleikkauskuva. Pituusleikkaukselle voidaan määrittää kuinka monta mittausta tulostetaan yhdelle metrille. Myös rajapintojen voimakkuus ja syvyys (aika ns) on havaittavissa tulostuneelta maatutkaprofiililta. Luotausten sitomisesta koordinaatistoon sovitaan aina asiakkaan kanssa. Silloin kun tarkka paikantaminen on tarpeen, voidaan luotaukset tehdä hyväksikäyttäen etukäteen merkittyjä linjoja tai niin, että luodatut reitit merkitään ja kartoitetaan joko reaaliaikaisesti esimerkiksi GPS:llä tai jälkikäteen. Lopputuloksena tulkinnasta on saatavissa ASCII-muotoinen XYZ-koordinaattilistaus esimerkiksi pituusleikkauksia varten.Aiemmin tutkalaitteiston koon takia tutkaus täytyi suorittaa jollain kulkuneuvolla. Kehityksen myötä tänä päivänä tutkaus yleensä tehdään kävellen, jolloin kulkeminen helpottuu hankalassa maastossa eikä mittauksesta jää käytännössä mitään jälkiä. Toki tilanteen mukaan edelleen on järkevää hyödyntää moottorikelkkaa, autoa jne. Maastosuorite on joka tapauksessa useita kilometrejä päivässä olosuhteista ja antennin vetotavasta riippuen.
|
||